Phoenix Pension, Puerto Princesa. Palawan, Filippiinit, 31.12.2010 klo 6.50

Ootteko koskaan aatellu et kukkotappelussa ois jotain pahaa? Se on brutaalia, siihen liittyy vahvasti uhkapeli ja viattomat eläimet kärsii. Kuulostaa siis erittäin hyvältä. Filippiineillä kansallislajista oppii kuitenkin myös sen huonot puolet: kaikki paikat on täynnä rasittavia lintuja jotka pitää järkyttävää meteliä. Tänä(kin) aamuna herätys oli viiden paikkeilla kun kymmenet kukot alkoi huutaa kilpaa naapurissa. Eipä siitä muuta, joten mennääs asiaan.

Taas kului viikko, tässä välissä ehdin kulkea Palawanin pohjoiskärjestä saaren keskelle pääkaupunki Puerto Princesaan. Ja ei se liikkuminen aina niin helppoa täälläpäin maailmaa ole.

Ekana vuorossa oli El Nidon kaupunki ja sitä ympäröivät saaret kalkkikivikallioineen. Suoraan merestä nousevat kalliot, siniset laguunit, rannat ja korallit ovat upeita, mutta paikka oli hiukan liian täynnä turisteja minun makuun. Ja itse kaupunki oli vaan ruma ja likainen.

Seuraava kohde oli kuuden tunnin matkan jälkeen Port Bartonin pikkukaupunki. Kaupungissa ei juurikaan tapahdu mitään ja monikaan turisti ei sinne asti eksy. Pari päivää meni hiljaisen kylän hienolla hiekkarannalla erittäin leppoisasti, ekaa kertaa sain hiukan levättyäkin Filippiineille tulon jälkeen.

Matka Port Bartonista Sabangiin osoittautuikin pieneksi seikkailuksi. Linnuntietä matka on noin 35 kilsaa. 

Linnuntietä ei kuitenkaan pysty matkustamaan, joten todellisuus on hiukan toisenlainen. Ekat kaksi tuntia tie oli sen verran huono että jeeppibussi pääsi juuri ja juuri eteenpäin, vain kerran jäätiin jumiin niin kovaa että kaikki joutui tulemaan ulos autosta. Kolmen tunnin jälkeen jeeppi jätti minut risteykseen josta oli tarkoitus jatkaa toisella kulkuneuvolla perille. Totta kai missasin edellisen jeepin muutamalla minuutilla, mutta seuraava olisi tulossa tunnin päästä. No sehän tuli kolmen tunnin päästä. Ja se oli niin täynnä että matkaa jatkettiin auton katolla olleen metrin korkuisen matkatavarakasan päällä. Kunhan piti kiinni ja väisteli oksia, oli erittäin turvallista.

Odotus risteyksessä ei kuitenkaan haitannut, sillä kymmenen minuuttia mun jälkeen paikalle saapuivat Pedro ja Kristjan.

38-vuotias espanjalainen Pedro oli kuusi vuotta Espanjan armeijan erikoisjoukoissa muun muassa tarkka-ampujana ja räjähde-experttinä. Hänellä löytyy myös musta vyö parissa taistelulajissa. Armeijan jälkeen mies on toiminut henkivartijana espanjalaisille poliitikoille. ETAn takia Pedron kotikaupungissa Bilbaossa oikeasti tarvitaan turvamiehiä. Esimerkiksi Pedron isä toimi asianajajana ETAa vastaan, mikä johti siihen että tämä ammuttiin heidän kotitalonsa eteen 20 vuotta sitten. Vuosi sitten Pedrolla diagnosoitiin ihosyöpä, joka saatiin kuitenkin täysin hoidettua. Miestä käskettiin välttämään stressiä, joten hän otti loparit pari kuukautta sitten. Sadan tunnin työviikot eivät kuulemma olleet täysin stressittömiä. Nyt mies on kaikkea muuta kuin stressaantunut.

37-vuotias slovenialainen Kristjan sen sijaan on automaatioinsinööri. Koska hän on insinööri, voisi hän kotimaassaan saada noin 1600€ kuukaudessa. Mies etsi viimeiset puoli vuotta tuloksetta töitä Sloveniasta, joten hän päätti lähteä isomman tilin perässä Australiaan. Hyvin paljon Hessu Hopoa muistuttavan miehen matka Ausseihin kulkee Filippiinien ja Indonesian kautta.

Miehet tutustuivat toisiinsa alle viikko sitten rahtilaivalla Manilasta Palawanille. Sitä ei kuitenkaan huomaa, sillä yleensä parivaljakko kuulostaa samalta kuin viisivuotiaat parhaat kaverukset. Lähes jokainen keskustelu päättyy jonkunlaiseen kinasteluun. Pedro kutsuu Kristiania ”Venäjän mafiaksi” ja Kristjan Pedroa nimellä ”loco españa”. Ja lähes aina minä nauran vieressä. Mihin vain mennään, puolet väestä kääntyy katsomaan. Kristjan puheääni on kovempi kuin monen huuto, ja Pedro ottaa joka paikan haltuun esimerkiksi laulamalla täydellä volyymillä. Budjetti painetaan aina mahdollisimman alas, ensimmäinen yö nukuttiin parin maton päällä betonilattialla hotellin omistajan kellarissa. Se tosin johtui siitä että Sabangissa ei ollut yhtään tyhjää huonetta alle sataan euroon.

Tällä porukalla ollaan siis matkustettu nyt kolme päivää. Sabangissa käytiin katsomassa 8 km pitkää vedenalaista jokea. Reilu kymmenen vuotta sitten löydettiin hiukan pitempi joki Vietnamista ja kolme vuotta sitten Meksikosta löytyi vielä hiukan pitempi, reilu 150 km pitkä vedenalainen virta. Se ei haittaa, täällä jokea mainostetaan edelleen maailman pisimpänä. Se vissiin kannattaa, sillä paikka oli hirveä turistirysä. Älkää tulko Palawanille sen takia niin kuin monet tuntuivat tekevän.

Eilen tultiin pääkaupunkiin jälleen jeeppibussilla, tällä kertaa matkustettiin katolla ilman matkatavaroiden päälle kapuamista. Erittäin hienot maisemat, paljon tilaa ja viileä tuuli tekevät matkasta oikein mukavan. Minibussillakin oltaisiin päästy perille, mutta nyt säästettiin hiukan alle euro ja matka kesti vain tunnin kauemmin.

Parin tunnin päästä otetaan lento Filippiinien keskelle Visayasille, josta yritetään löytää hyvä ranta uudenvuoden juhlintaa varten. Ei muuta kuin hyvää uutta vuotta myös lumen keskelle!

Kuvia El Nidosta, Port Bartonista ja Sabangista.