JJ’s Backpackers, San Juan, Siquijor, Filippiinit, 13.1.2011 klo 5.50

Kello on hiukan vaille kuusi aamulla, trooppinen myrsky hakkaa kattoa ja kukot huutaa jälleen kerran kilpaa. Ostin paikalliset korvatulpat, molemmissa on iso reikä keskellä joten niistä ei ole mitään hyötyä. Aasialaiset osaa jotenkin tehdä kaikista asioista toimimattomat. Onneksi on vuorokausirytmi kohdallaan, eilen menin sänkyyn puoli kymmenen joten on jo aikakin herätä.

Viimeinen viikko on mennyt niissä merkeissä missä Filippiinien reissun pitäisi mennä: rantoja, auringonpaistetta, sukellusta, skootterilla ajelua, grillausta, vuoria ja vesiputouksia.

Dumagueten kaupunki Negrosin saaren eteläosassa osoittautui erittäin siistiksi yliopistokaupungiksi. Sellaisia ei ole turhan usein täälläpäin maailmaa näkynyt. Kaupungin ympäriltä löytyy erilaisia nähtävyyksiä ja aktiviteetteja vaikka muille jakaa, joten pysyin kaupungissa melkein viikon Pedron, Kristjanin ja Marcin kanssa. Viereisen Apo Islandin sukellukset olivat yksiä parhaimmista mitä olen tehnyt, vuorten alta löytynyt 30 metriä korkea vesiputous oli yksi hienoimmista mitä olen nähnyt. Lisäksi maisemat vuorilla ja rannoilla olivat todella upeita ja tunnelma Negrosin kylissä ja kaupungeissa oli mahtava. Suosittelen paikkaa erittäin paljon.

Nyt kello on 6.30 ja naapuri alkoi soittaa Roxettea täysillä. Erittäin tyypillistä Filippiineille. Pian varmaan alkaa karaoke. Sitä kuulee jokaisessa pikkukylässä aamusta iltaan. Vielä tyypillisempää on että vieressä joku pelaa koripalloa, se on jopa suositumpaa kuin karaoke. Käytännössä kaikki pojat pelaavat palloa. Silti lähes sadan miljoonan kansasta ei löydy yhtään NBA-pelaajaa. Köyhyys ja 160 cm keskipituus eivät taida auttaa koripallossa. Oma pituuteni onkin ihailun kohteena ja joka päivä kysellään pelaanko koripalloa.

Myös muita outouksia maasta löytyy verrattuna muihin Kaakkois-Aasian maihin. Paikalliset puhuvat hyvää englantia lähes joka paikassa, joten täällä voi käydä ihan oikeita keskusteluja lokaalien kanssa. Juomakulttuuri on hyvin suomalainen, miehet aloittavat juomisen aamulla ja lopettavat silloin kun sammuvat rantahiekalle. Ruokakulttuuri on pilattu amerikkalaisten ja espanjalaisten valloittajien toimesta, nykyään paikallisista ravintoloista saa yleensä viidestä kymmeneen erilaista lihaa (läskiä ja luita) ja riisiä.

Negrosilta vaihdoin viereiselle Siquijorin saarelle. Kuulin muutamalta eri ihmiseltä että saarelta ei löydy mitään kummallista. Hyvä näin, jos se pitää tulevaisuudessakin ihmiset pois tästä paratiisista. Saari on täynnä valkoisia hiekkarantoja, joita kaikkia yhdistää yksi asia: missään ei ole turisteja. Muutama kalastaja näkyy vedessä, mutta sen lisäksi ei ihmisistä yleensä tarvitse välittää.

Alun perin oli tarkoitus olla täällä pari päivää, mutta nyt en tiedä kuinka kauaksi tänne jää jumiin. Aurinko paistaa joka päivä vaikka viereiset saaret ovat pilvien peitossa. Riippumatot roikkuu palmujen välissä, kirja on lopuillaan mutta hotellilla on uusia hyllyllinen, kookokset saa suoraan puista ja mangot lähes ilmaiseksi viereisestä kylästä. Alle kahden viikon päästä Suomeen, ehkä tällaisessa paratiisissa viihtyy ennen pakkasta hiukan kauemminkin.

Kuvia Negrosista täällä ja Siquijorista täällä.