BB’s Lodge, Malapascua, Cebu, Filippiinit, 22.1.2011 klo 7.05

Viimeisiä viedään. Huomenna jätän Filippiinit, tiistaina olen jo Suomessa.

Viimeinen viikko on sujunut aika pitkälti sukeltaessa. Siquijorista suuntasin Moalboalin kylälle, joka tunnetaan käytännössä ainoastaan sukelluksistaan. Eikä ihme, sillä vedenalainen maailma oli yksi parhaista joita olen nähnyt. Valitettavasti tällä kertaa ei osunut kameraa meidän sukellukselle, mutta esimerkiksi tästä videosta saa hiukan käsitystä suurimmasta kalaparvesta mitä olen ikinä nähnyt.

Moalboalissa tapasin myös monta mukavaa reissaajaa. Käytännössä viimeinen kuukausi on mennyt aina kaupungin halvimmassa majapaikassa. Alkuun kämäset huoneet ja satunnaiset eläimet sängyssä tuntuvat hiukan oudoilta, mutta kaikkeen tottuu. Loppujen lopuksi ne palkitsevat parhailla muistoilla ja lähes aina uusilla tuttavuuksilla. Perussääntö taitaa olla: mitä kalliimpi huone, sen vähemmän saa puhua muille hotellivieraille.

Moalboalin jälkeen tulin Malapascuan paratiisisaarelle. Paikka tunnetaan valkoisista hiekkarannoistaan ja sukelluksista, mutta erityisesti harvinaisista tresher sharkeista. Itsekin kävin koittamassa josko kyseiset hait olisivat näyttäytyneet. Herätys kello 5.00, suoraan veneeseen, ennen kuutta auringon noustessa 20 metrin syvyyteen odottelemaan. Veneessä kaksi asiakasta ja viisi työntekijää. Toisin sanottuna sukellusfirma sai noin 40 euroa ja maksoi siitä kolmen tunnin reissun palkat viidelle, tunnin venematkan bensat, sukellusvälineet ja kahvit. Ja palvelu on aina täydellistä vaikka kello olisi viisi aamulla. Ehkä joitain asioita jää kaipaamaan Suomessa.

No eihän ne hait lopulta aamulla näyttäytyneet, mutta paljon muita erikoisuuksia vedestä löytyi. Sukellus on siitä hauska harrastus, että kiinnostuksen kohteet muuttuvat jatkuvasti. Alkuun kaikki värikkäät kalat tuntuvat hienoilta, nykyään ruman pienet ja ruman näköiset elukat saattavat olla parasta mitä sukellus tarjoaa kunhan kyseiset otukset sattuvat olemaan harvinaisia. No, perussäännöt ovat kuitenkin edelleen voimassa: esimerkiksi viime sukelluksella pimeässä luolassa vieressämme ympyrää uinut 1,5 metrinen valkoevähai tuntui edelleen aika vaikuttavalta.

Eilen pääsin viimein tutustumaan myös maan kansallislajiin (minkä takia olen herännyt lähes joka aamu aikaisin), kukkotappeluun. Paikalliset ottavat sen hieman liiankin tosissaan, sen verran kova meteli oli. Uhkapelaaminen on todella kovaa tapahtumassa: nurkassa pyörii pelirinki jossa pelataan pikkurahoilla jotta voittaja voi panostaa rahat kukkotappeluun. Pienellä saarellakin kukkotappelun panokset ovat kymmeniä euroja, joka voi olla monelle viikon palkka. Täällä kukot olivat D-luokan (10-20€ arvoisia) lintuja, mutta Manilassa A-luokan (500-5000€) kukkojen kohtaamisissa panokset nousevat kymmeniin tuhansiin euroihin. Parin tunnin huudon ja monen kuolleen tai puolikuolleen kukon jälkeen olin aika valmis tulemaan rauhalliselle rannalle.

Aurinko alkaa olla ylhäällä, aika ottaa viimeiset rusketukset ja snorklaukset ennen kotimatkan alkua.

Muutama kuva Moalboalista tässä ja aika monta Malapascuasta tässä.