Seadive Restaurant, Coron, Busuanga, Filippiinit, 24.12.2010 klo 7.45

Hyvää joulua! Hiukan erilainen jouluaatto mulla tällä kertaa, lämpöä noin 30 astetta ja juhlallisuuksiin kuuluu muun muassa kahdeksan tunnin lauttamatka. Lautan pitäisi lähteä vartin päästä, mutta jos yhtään tunnen Aasian aikatauluja, luulen että kerkeän syömään aamupalan ja kirjoittamaan blogin ennen lähtöä..

Moni kummasteli kun kerroin että vietän Filippiineillä lähes kuusi viikkoa. Täällä on reilu 7000 saarta, ja ensimmäisellä on nyt kulunut viikko, joten ihan kaikkea en taida keretä nähdä. Viikko on ollut täynnä toimintaa; sukellusta, moottoripyöräilyä, juhlia ja totta kai afrikkalainen safari kun kerran Aasiassa ollaan.

Vietin viikon Busuangan saarella Coronin kaupungissa. Täällä suurimpina turistimagneetteina toimivat toisessa maailmansodassa uponneet hylyt. Jenkit tekivät yllätyshyökkäyksen alueella olleeseen japanilaislaivastoon ja kymmenkunta suurta japsilaivaa upposi saaren ympäristöön. Esimerkiksi Forbes listasi hylyt maailman kymmenen parhaan sukelluskohteen joukkoon. Näiden takia mäkin saarelle tulin, ja olihan ne hienoja, ei voi muuta sanoa. Sukeltaessa 90-160 metrin pituisten laivojen sisällä reilun 30 metrin syvyydessä alkaa väkisinkin miettimään millaista sisällä on ollut kun jenkkien pommit ovat alkaneet rytisemään kannella.

Kävin myös sukeltamassa paikallisessa järvessä, jota vulkaanisen toiminnan takia kutsutaan Filippiinien oudoimmaksi sukellukseksi: muutaman metrin syvyyden välein veden lämpötila ja suolapitoisuus muuttuu monia asteita. Alle 13 metrin syvyydessä se on 36-38 asteista, joten ilman märkäpukuakin olo oli kuin saunassa. Onneksi voi tulla aina viilentymään 11-13 metrin kylmään makeaan veteen.. Muutenkin järvi on täynnä outouksia, ympäröivät kalliot ja maisema ovat suoraan tieteiselokuvasta. Pohjan muta upottaa 50 senttiä, siihen voi tunkea vaikka päänsä. Järven outo vedenalainen maailma sekä hylkyjen konehuoneet, tykit, pimeät käytävät ja ahtaat oviaukot toivat hienoa vaihtelua sukellukseen, tämän jälkeen voi taas mennä koralliriuttojen kauneutta katsomaan uusin silmin.

Päivitys tilanteeseen, kello on 8.15, mies tuli sanomaan että lautta lähtee 8.30 tai 9.00. Veikkaan siis ettei ainakaan ennen 9.00.

Myös veden päällä Busuangan saari tarjoaa huikeita maisemia; vuoria, saaria, rantoja ja viidakkoa. Vuokrasin pariksi päiväksi kevaricrossipyörän, jolla lähdin saaren toiselle puolelle. Normaalilla skootterilla perille ei olisi edes päässyt, sen verran hankalaa kulku oli jo isollakin pyörällä. Saaren tiet vaihtelivat pikkupoluista isoja kiviä täynnä olleisiin autoteihin. Puiset sillat tuntuivat välillä trialilta muutaman vanhan lankun päällä tasapainoillessa. Suosikkini matkalla olivat jyrkät ylämäet jotka pääsi ylös ainoastaan ykkösvaihteella kaasu lähes pohjassa. Alaspäin samantyyppiset mäet sen sijaan pääsi ainoastaan tuurilla. Siis pystyssä, alas tuli irtohiekan päällä varmasti vaikka jarrut olivat pohjassa.

5,5 tunnin ajon jälkeen pääsin perille Calautin saarelle, joka sijaitsee heti Busuangan vieressä. Ainutlaatuiseksi saaren tekee vuonna 1976 tuodut uhanalaisiksi pelätyt afrikkalaiset eläimet. Eläimet juoksevat vapaina saaren 3700 hehtaarin alueella, niillä ainoastaan annetaan ruokaa jota ne saavat tulla vapaaehtoisesti syömään. Heti saarelle saavuttuani seepralauma oli syömässä ruohoa paikallisten alle puoli metriä korkeiden uhanalaisten peurojen kanssa majapaikkani vieressä.

Kuulin etukäteen saaren illan olevan erittäin rauhallinen, joten valmistauduin iltaan kirjan ääressä. Toisin kävi, sillä paikan työntekijöillä oli joulujuhlat samana iltana. Ilta menikin siis reilun sadan filippiiniläisen kanssa joulua juhliessa. Suurin osa tietysti lapsia, niitä tuntuu löytyvän täällä joka nurkasta. Esimerkiksi sukellusoppaani Ronaldo asuu yhdessä viiden perheen kanssa. Lapsia talosta löytyy 36 kappaletta.

Juhlien ohjelmaan kuului tanssiesityksiä, pelejä, sekä tietysti Filippiinien suosituinta lajia karaokea. Samat biisit soivat jatkuvasti uudelleen, esimerkiksi Michael Jacksonin ”Billie Jeans”, kuten paikalliset sitä kutsuvat, soi ainakin kymmenen kertaa illan aikana. Kun äidit saatiin häädettyä nukuttamaan lapsia, jatkuivat juhlat paikallisen ginin juonnilla miesten kesken. Ei sittenkään niin erilaista kuin Suomessa.. Ainoana valkoihoisena en saanut juurikaan rauhaa, sillä kaikki halusivat tietää tarinani ja kertoa omansa. Sain myös paikallista jouluruokaa, eli riisiä possun, suurimmaksi osaksi luiden ja läskien, kera. Pari maustelehteä oli heitetty joukkoon, näin normiruoka muuttui jouluiseksi. Täällä riisiä ja possun huonoimpia osia syödään käytännössä joka aterialla. Erityisesti aamiaiseksi läskikimpale näyttää erittäin hyvältä.

Aamulla heräsin lyhyiden unien jälkeen kuudelta, ja ikkunasta näkyi heti ensimmäinen pitkäkaulainen otus. Saarella asuu nykyään 35 kirahvia, ja tänä aamuna neljä niistä tuli syömään tarjottua aamiaista. Koska saarella ei ole petoja, ovat kirahvit sen verran kesyjä että niitä pystyy myös syöttämään kädestä. Reilun neljämetrisen villieläimen syöttäminen on melko jännää puuhaa, etenkin kun oppaat kertoivat niiden potkivan erittäin lujaa jos tuntevat olonsa uhatuksi. Eipä ole koskaan tuntunut niin paljon Afrikalta, seeprat ja kirahvit söivät vieressä ja papukaijat lentelivät puusta toiseen auringon noustessa.

Eilen pääsin vielä toisiin joulujuhliin sukelluskeskukseni ravintolassa. Paikalliset työntekijät olivat tehneet omia jouluherkkujaan, joissain oli jopa hiukan kasviksia porsaan lisäksi. Pöydällä lepäsi myös kokonainen porsas josta Ronaldo leikkeli paloja. Kaksien joulujuhlien jälkeen päätin, että voin lopettaa juhlimisen etuajassa ja jatkaa matkaa jo aattona. Seuraavana vuorossa Palawanin saari ja El Nidon kaupunki.

Kello on 9.10, nyt taidetaan lähteä lautalle päin. Toivottavasti ennen kymmentä päästäisiin jo matkaan.

Aika paljon kuvia löytyy täältä.

Manila Domestic Airport, Luzon, Filippiinit, 17.12.2010 klo 9.00

Manila on maailman epäreiluin kaupunki. Ei minulle vaan suurimmalle osalle sen asukkaista. Alue koostuu monista pienemmistä osista, joista jokainen on täysin omanlaisensa. Jotkut ovat rikkaita, toiset eivät. Kaupunki on myös yksi maailman suurimmista, asukkaita löytyy yli kymmenen miljoonaa. Reilun vuorokauden Manilassa pyörimisen jälkeen Bangkok tuntuu  säälittävän pieneltä.

Kanavan kokoinen roskis

Ensikosketus Manilaan oli outo. Auringon noustessa hiukan kuuden jälkeen taksi heitti mut halvimpien hotellien alueelle. Paikalta löytyi myös auki olevia baareja ja kännisiä paikallisia juomassa rommia kadulla. Jalkakäytävillä oli perheitä nukkumassa pahvien päällä, jotkut lapset olivat jo heränneet ja leikkivät kadulla alasti. Samanlaista äärimmäistä köyhyyttä olen nähnyt vain Intian isoissa kaupungeissa.

Reissatessa oppii vihaamaan joulua. No okei, pehmennetään hiukan; oppii vihaamaan lomakausia. Aamulla nukuin pari tuntia hotellissa ja lähdin selvittämään miten pääsen jatkamaan matkaa Manilasta. Tulin Filippiineille karkuun joululomalle Thaimaahan saapuvia Eurooppalaisia, mutta tämä maa täyttyykin joulun aikaan paikallisista. Yli kymmenen miljoonaa filippiiniläistä työskentelee ulkomailla, ja iso osa näistä tulee katsomaan perhettään tähän aikaan vuodesta. Näin ollen myös täällä kaikki paikat tuppaavat olla täynnä. Ainoa vapaa paikka lennolle löytyi heti seuraavalta päivältä. Manilaan tutustumiseen tulikin siis hiukan kiire.

Köyhyys näkyi päivälläkin vahvasti kaduilla, mutta heti kodittomien vierestä löytyi tajuttoman iso uusi ostoskeskus. Noh, tällaista taitaa olla lähes jokaisessa Aasian suurkaupungissa joten sillä ei vielä nousta maailman epäreiluimmaksi. Tunnelmasta tuli kuitenkin eniten mieleen Keski-Amerikan San Salvador: paljon espanjalaisvaikutteita ja köyhyyttä mutta vieressä ostoskeskukset täynnä amerikkalaisia merkkejä.

Linnoitus Espanjan valtakaudelta

Kävelin seuraavalle alueelle kaupungin historiallisiin mestoihin, jotka toimivat myös suurimpina turistinähtävyyksinä. Paikalla oli todella hidasta liikkua, sillä paikallisille suurin nähtävyys olinkin minä. Olin ainoa länkkäri alueella, ja lähes kaikki halusivat tulla kuvaan kanssani. Parin kilometrin kävelyn ja muutaman kymmenen kuvan jälkeen olin nähnyt keskustan espanjalaisen linnakkeen ja hienot puistot kymmenine sankaripatsaineen.

Seuraava alue oli Chinatown, joka olikin eräs äänekkäimmistä paikoista jota olen nähnyt. Kapeat kadut olivat täynnä ihmisiä ja aasialaiseen tyyliin kaikki pitivät järkyttävää meteliä. Tähän verrattuna Bangkokin Chinatownin meno tuntui suomalaiselta mökkilomalta.

China Town -gate

Sitten oli aika testata metroa, jolla pystyy välttämään halvalla kaupungin ruuhkat. No, oli metrossakin hiukan ruuhkaa. Junaan meno oli vielä melko helppoa, mutta pois en päässyt ilman apua. Ehkä 50 ihmistä yritti tunkea sisään samalla kun yritin päästä pois, joten junassa olleet työnsivät mut ulos vaunusta. Erittäin kätevää.

Makatin hienostoalue

Miksi kaupunki saa omassa arvostuksessani maailman epäreiluimman tittelin, on Makatin alue, johon saavuin. Metromatka ei kauaa kestänyt, mutta perillä tuntui kuin olisi tullut toiseen maahan. Roskattomat ja juuri päällystetyt kadut suorastaan kimalsivat kymmenien pilvenpiirtäjien ja ostoskeskusten väleissä. Heti alueen nähtyäni tuli mieleen Singapore. Vähän ajan päästä selvisi että ollaan todella lähellä samaa, sillä uusia sääntöjä alkoi tulla joka paikasta. Muualla kaupungissa tien ylitys oli joka kerta seikkailu autoja pujotellessa, mutta täällä katuja ei saa ylittää kävellen. Ne alitetaan käytävistä tai kierretään ostoskeskusten kautta. Joka katu oli myös täynnä poliiseja, ja eräs heistä tuli kertomaan minulle että tässä osassa kaupunkia ei myöskään saa ottaa kuvia. Siis ollenkaan. Myös kameralaukkuni tarkastettiin Makatissa parin tunnin aikana vähintään 20 kertaa, joka ostoskeskuksen ovella. Pois lähtiessä metron viisi rinnakkaista reilun sadan metrin turvatarkastusjonoa tuntuivat hiukan turhilta, koska reittini metrolle kulki kolmen ostoskeskuksen ja viiden turvatarkastuksen läpi. Aasialaista kaupunkia ei näköjään saada siistiksi ilman ylitiukkoja sääntöjä ja kovaa valvontaa.

Yksi yö Manilassa taisikin olla hyvä ratkaisu, näin kaiken mitä alun perin halusin ja korville tekee hyvää päästä pois tästä kaaoksesta. Seuraavaksi reilun tunnin lento etelään ja hylkyjä sukeltamaan.

Muutama kuva Manilasta täällä.

Lento Bangkokista Manilaan, 16.12.2010 klo 00.45

Nyt on tosi oudot fiilikset. Vähän siksi että vaihto Bangkokissa loppui juuri. Vähän siksi että läksiäisbileet jatkuivat tähän aamuun asti. Mutta ehkä eniten siksi että oon lähdössä ekaa kertaa yksin reissaamaan. Muutaman tunnin päästä alkaa lähes kuuden viikon seikkailu Filippiineillä. Pitkästä aikaa jopa hiukan jännittää uuteen maahan meno, isommalla porukalla matkustamisesta on tullut jo sen verran rutiinia ettei siitä enää tällaisia kiksejä tule.

Vikat hetket Bangkokissa menivät jälleen ohi nopeasti. Vanhemmilleni kaupunki näytti oudoimmat puolensa heti ekana päivänä, sillä kuninkaan syntymäpäivä sattui sopivasti samaan hetkeen. Thaimaalaiset todella rakastavat kuningastaan, ei voi muuta sanoa. Suurin koskaan näkemäni ihmisjoukko kokoontui illalla kotimme viereisen sillan läheisyyteen. Ohjelmassa oli ilotulitusta, joki oli täynnä värikkäitä veneitä ja ihmiset lähettivät valkoisia lyhtyjään taivaalle. Kuusikaistainen tie oli täynnä ihmisiä joka suuntaan, oman veikkauksen perusteella siinä puhutaan jo miljoonista ihmisistä.

Seuraavana päivänä käytiin eläintarhassa kääntymässä. Tarhan vierestä löysimme kuninkaan asunnon, joka on noin neliökilometrin kokoisella tontilla. Jouluvaloilla valaistu vallihauta ympäröi tonttia, joten emme päässeet kylään. Asunnon vierestä löysimme uudet juhlat, jälleen oli kadut täynnä väkeä jatkamassa kunkun synttäreitä. Ja kaikki on vielä selvin päin.. Tarjalla on vielä hiukan kurottavaa Thaimaan kuninkaan suosioon.

Ennen porukoiden Suomeen paluuta käytiin vielä syömässä Thaimaan korkeimman rakennuksen huipulla 300 metrissä. Bangkokissa on yli 50 reilu satametristä taloa, mutta tuosta kuvakulmasta katsottuna sata metriä ei hirveästi säväytä. Suosittelen käymään jos olette kaupungissa, melko täydellinen buffet hienoilla näkymillä reilu 15€.

Loppureissu menikin juhliessa ja niistä toipuessa, taisi väliin mahtua yksi koulupäiväkin. On se kumma kun aika kuluu niin nopsaan, viimeiset päivät hoettiin sitä miten tuntuu että vaihto vasta alkoi. Noh, oli aivan mahtava porukka ja koko ajan jotain uutta nähtävää ja koettavaa, kai se aika silloin lentää. Jos joku miettii kannattaako lähteä vaihtoon, niin voin kahden kokemuksen pohjalta kertoa että ehdottomasti. En ole vielä törmännyt keneenkään kuka olisi katunut sitä päätöstä.

Nyt parin tunnin unet ja sitten etsimään hotellia Manilasta.

Bangkokin vikoja kuvia täällä.

Lento Phuketista Bangkokiin, Thaimaa, 5.12.2010 klo 13.15

Sitten on Khao Lak nähty; pitkä hiekkaranta, paljon tyhjiä ravintoloita, erittäin hienot Similanin saaret, tsunamin jäljet ja paljon ruotsalaisia. Ja kerrankin vähän hienompi hotelli kun olin vanhempien kanssa reissussa, huoneen suihkusta tuli jopa lämmintä vettä.

Ajoituksemme Khao Lakin lomalle osui nappiin, sillä saavuimme paikalle juuri sesongin alussa. Lähes kaikki paikat olivat vielä tyhjillään, joten altaalla ja rannalla sai olla rauhassa. Hinnatkaan eivät olleet vielä nousseet huippuunsa, joten sukellusreissu yleisesti Thaimaan parhaana sukelluspaikkana pidetyille Similanin saarillekin löytyi tarjoushintaan. Oli se silti paljon kalliimpi kuin muualla Thaimaassa. Reilun tunnin pomppuisen venematkan jälkeen äiti ja iskä pääsivät päiväksi yhdelle hienoimmista ja valkoisimmista hiekkarannoista mitä on tullut vastaan koko reissun aikana. Pääsivätpä jopa kokeilemaan snorklausta ensimmäistä kertaa. Itse kävin parilla sukelluksella lyhyen sukellushistoriani sinisimmässä vedessä. Valashait ja mantarauskut jäivät näkemättä, mutta paljon muita outouksia tuli vastaan, parhaina näistä väriä vaihtaneet mustekalat. Viime kevään kuumat säät ja kuuden vuoden takainen tsunami olivat tosin tuhonneet suuren osan korallista, joten Bunakenin vedet Indonesiassa olivat kokonaisuutena hienommat.

Tsunami oli myös veden päällä läsnä monien tarinoiden ja tuhoutuneiden rakennusten merkeissä. Yli puolet Thaimaan kuolonuhreista tuli Khao Lakin alueelta, näistä iso osa oli turisteja. Indonesiassa Sumatran saarella kuoli yli satatuhatta ihmistä, mutta siellä ei ollut turisteja joten se ei länsimaalaisia kiinnosta. Parhaiten tsunamin voiman ymmärsi kun katselimme isoa poliisivenettä jalkapallokentällä reilun kilometrin päässä rannalta. Vene on jätetty muistomerkiksi paikkaan johon se ajautui aallon voimassa yli kaksi kilometriä. Tielle sattuneet rakennukset ja ihmiset eivät tainneet veneen kulkua hidastaa.

Itse Khao Lakin kylä oli rauhallinen eikä turhan kehittynyt. Kaikki palvelut toki löytyvät helposti, joten vielä kylää voi suositella helppona lomakohteena, muutaman vuoden päästä tämäkin paikka on varmaan rakennettu täyteen. Hierontoja ja räätäleitä tosin oli jo nyt aivan liikaa. Kylän vieressä olleesta kansallispuistosta sentään löytyi lähes tyhjä hiekkaranta viidakon keskeltä. Sinne eivät  edes kaikkialle muualle tunkeneet ruotsalaiset olleet löytäneet. Ehdottomasti parasta Khao Lakissa oli kuitenkin Viking-ravintolan aidot suomalaiset lihapullat (swedish meatballs) ja perunamuusi.

Nyt näytän muutaman päivän ajan Bangkokin menoa vanhemmille, sitten onkin jo melkeen aika lähteä Filippiineille joulua juhlimaan.

Kuvia täällä.

Suvarnabhumi Airport, Bangkok, Thaimaa, 30.11.2010 klo 8.20

Loppu lähenee Bangkokissa. Taas meni pari viikkoa kuin huomaamatta ja koulun järjestämissä jäähyväisjuhlissa huomasimme että vaihto alkaa oikeasti olla lopuillaan. Siis koulu loppuu, reissua on vielä onneksi jäljellä pari kuukautta.

Viimeiset päivät Balilla sujuivat leppoisissa merkeissä. Eka päivä lepäiltiin altaalla ja seuraavana vuokrattiin skootteri, jonka kanssa pääsimme näkemään miltä Bali näyttää turistimestojen ympärillä. Jo muutaman kilsan päässä Kutalta löytyy rauhallisia maalaisalueita, kauniita riisipeltoja ja lähes tyhjiä hiekkarantoja. Jos menette saarelle niin lähtekää ihmeessä tutustumaan hiukan muuallekin kuin hotellin altaalle ja McDonaldsiin. Skootterilla ajelua tosin haittaa hiukan Indonesian kaoottinen liikenne ja Balin poliisit. He pysäyttävät turisteja hyvän tilipussin toivossa, ja ilman kansainvälistä ajokorttia ajavalta ulkomaalaiselta viedään yleensä kaikki lompakossa olevat rahat.

Sadekauden päätösjuhlassa lähetettiin
lyhtyjä taivaalle

Indonesian jälkeen palasimme Bangkokiin, jossa pyörimme Sannan kanssa vielä pari päivää. Bangkokia kutsutaan myös shoppailijan paratiisiksi. Sanna oli sen myös kuullut, joten hieronta tuli todella tarpeeseen sen jälkeen kun olin seurannut kenkien ja laukkujen perässä juossutta naista pari päivää. Sannan piti ikävä kyllä lähteä takaisin Suomeen, joten oli aika palata hetkeksi arkeen eli erinäisten juhlien ja urheilulajien pariin.

Koh Sametin maisemia

Onneksi arki ei tällä kertaa kestänyt kauan, sillä lähdimme Markuksen kanssa tutustumaan Bangkokin lähirantoihin parin päivän jälkeen. Lähin paratiisisaari Samet ei ollut muuttunut parissa vuodessa juurikaan, pysähdyimme siellä myös maailmanympärimatkan aikana. Tiet olivat edelleen järkyttävässä kunnossa, joten skootterilla ajelu toimii erittäin hyvänä motocross-harjoitteena. Hiekka kimalteli auringossa täydellisen valkoisena ja illalla ranta täyttyi tulikeppejä pyörittelevistä paikallisista. Saaren huonoin puoli löytyy veden alta, oikein säälitti katsella sameassa vedessä ensimmäistä sukelluskurssiaan suorittavia turisteja.

Koh Sametin jälkeen lähdimme takaisin Bangkokiin päin, mutta teimme stopin Thaimaan suurimpaan turistirysään Pattayaan. Se olikin enemmän kuin tarpeeksi. Alkuun kävimme pelaamassa elämäni ensimmäiset oikeat golf-kierrokset, ja tuloksen (9xpar-3, ekalla kierroksella +26 ja tokalla +16) perusteella Tigerin kannattaa olla varuillaan. Jo golf-kentällä tajusimme tulleemme hiukan erilaiseen paikkaan, sillä kentällä olleista kahdeksasta pelaajasta kuusi oli suomalaisia.

Pilvenpiirtäjiä ja aurinkotuoleja Pattayalla

Golfin jälkeen painelimme skootterillamme ympäri kaupunkia, ja löysimme sen mitä odotimmekin: pilvenpiirtäjähotellien vieressä olevalla parin kilometrin pituisella rannalla on enemmän rantatuoleja kuin hiekkaa, venäläisiä turisteja on enemmän kuin paikallisia ja yöllä gogo-baarien neon-valoja on enemmän kuin katulamppuja. Ensimmäistä kertaa Aasian-turneen aikana löysimme myös ei-hymyileviä ja palveluhaluttomia paikallisia.

Pattayan jälkeen olikin taas vuorossa muutama päivä normielämää eli yksi koulutunti, paljon urheilua ja jo mainitsemani jäähyväisjuhlat. Bangkokista löytyy jatkuvasti uusia ulottuvuuksia. Tällä kertaa juhlat olivat pilvenpiirtäjän ylimmässä kerroksessa, ja uudesta perspektiivistä kaupunki näytti jälleen kerran hiukan entistä isommalta.

Nyt Thaimaahan tutustuminen jatkuu, ollaan lähdössä Khao Lakiin Etelä-Thaimaahan vanhempieni kanssa. Paikka tunnetaan parhaiten ikävistä merkeistä kuuden vuoden takaisesta tsunamista. Esimerkiksi Aki Sirkesalo jäi sinne perheineen ja tuleva presidenttimmekin pelastui vain täpärästi kyseisestä kylästä. Toivottavasti hieno ranta ja muut iloiset asiat ovat kuitenkin pääosassa tällä kertaa.

Muutama uusi kuva täällä ja täällä.