|
Normi auto |
Myanmar on täysin erilainen kuin Thaimaa. Saavuimme maan entiseen pääkaupunkiin Yangooniin eilen, ja heti ulos päästyämme kävi selväksi että olemme saapuneet köyhään maahan; autot ovat keskimäärin vanhempia kuin minä. Oudointa on, että yli puolet autoista on tehty vasemmanpuoleiseen liikenteeseen vaikka täällä ajetaan oikealla. Vissiinkin naapurimaissa romutettavaksi menevät autot tuodaan tänne.
|
Kerrankin tuntuu rikkaalta |
Maahan saapuminen oli sikäli pettymys, että paljon peloteltuja tullitarkastuksia ja kyselyitä ei ollut lainkaan, ihan normaalit kuviot. Kun ensimmäisen kerran vaihdoimme rahaa, tuli sentään uusia outouksia eteen. Dollarisetelit pitää olla
täydellisessä kunnossa, muuten niitä ei hyväksytä maksuvälineeksi. Myöskään setelit jotka on painettu 2003 tai joiden sarjanumero alkaa BR tai jotain eivät toimi. Huhhuh, toivottavasti saamme pidettyä setelimme sileinä loppuun asti. Paikalliset rahat kyatit sen sijaan ovat hienon arvoisia, suurin seteli mitä näkee on 1000 kyatia eli hiukan reilu dollari. Ekan rahanvaihdon jälkeen saimme yhteensä 453 seteliä vaihdoksi neljästä sadan dollarin setelistä. Joku vois painaa vähän isompia rahoja pikkuhiljaa.
Eilen pyörittiin Yangoonissa, joka menetti pääkaupungin tittelin vuonna 2005, koska kenraalit päättivät rakentaa uuden pääkaupungin keskemmälle maata. Armeija siis tekee aivan mitä tykkää ja tuhlaa omiin tarkoituksiinsa sen verran rahaa kuin haluaa, kansa pysyy köyhänä. Armeijasta kerron varmasti lisää myöhemmin. Onneksi kirjoitan suomeksi, olisin varmaan linnassa jos jäisin heidän haukkumisestaan kiinni..
|
Kaatopaikka vai kaupungin keskusta? |
Eilisen illan aikana näimme lisäksemme (olemme täällä kolmistaan, sveitsiläinen Remo ja suomalaiset Tomas ja minä) kaksi muuta länsimaalaista hotellissamme, sen jälkeen vastaan tuli vain paikallisia. Kulttuuri ja ihmiset vaikuttavat olevan paljon lähempänä Intiaa kuin Thaimaata vaikka toisin luulin. Roskiakin löytyy melkein yhtä paljon kuin Intiasta, Thaimaasta niitä ei meinaa löytää millään. Lähes kaikki miehet käyttävät hametta ja naisilla on ihme maalia poskissa, kuulemma paikallinen meikki.
Nyt on viisi tuntia bussimatkaa takana ja vielä 7-10 edessä. Tiet ovat olleet uskomattoman tasaisia, saa nähdä millaiseksi muuttuvat kun ohitamme uuden pääkaupungin. Myös bussimme yllätti hyvällä kunnollaan, onkohan tää sittenkin ihan kehittynyt valtio?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti