tiistai 24. elokuuta 2010

Hanoi Backbackers’ Hostel, Hanoi, Vietnam, 24.8.2010 klo 21.30

Ulkona sataa joten voikin taas kirjoitella kuulumisia.

Taon jälkeen oltiin muutama päivä lepäilemässä Bangkokissa (tai no, yhdet synttärijuhlat piti taas viettää) ja sunnuntaina lennettiin Vietnamin pääkaupunkiin Hanoihin. Parissa päivässä on selvinnyt että Vietnam on erilainen kuin Thaimaa ja Hanoi on kuin toiselta planeetalta verrattuna Bangkokiin.

Taksikuski toivotti meidät oikein mukavasti tervetulleeksi maahan huomattuaan että olemme täällä ekaa kertaa. Siinähän se matkalla soitti muutaman puhelun, ja kaupunkiin päästyämme joku äijä tuli sanomaan että pyytämämme hotelli on valitettavasti buukattu täyteen. Mehän vaadittiin että pääsemme oikeaan paikkaan, joten taksikuski ajoi vielä parisataa metriä ja jätti meidät taas väärään hotelliin. Ajateltiin että ollaan varmaankin lähellä omaa paikkaamme, joten lähdettiin kävelemään ja pian kuulimme että matkaa meidän paikkaamme on pari kilometriä.. Noh, onneksi jätimme isot rinkat Bangkokiin joten olisimme kävelleet vaikka kauemminkin.

Hanoi on huomattavasti pienempi kuin etukäteen ajattelin, ainakin Bangkokin jälkeen tuntuu siltä. Skoottereita sen sijaan löytyy juuri sen verran kuin luulinkin, eli paljon. Bangkokissakin voisivat ihmiset vaihtaa auton kaksipyöräiseen, ehkä silloin ei tarvitsisi kaikkien jumittaa ruuhkassa joka päivä.. Hanoissa ei erityisemmin nähtävää ole, ihan kiva kaupunki kuitenkin.

Eilen lähdettiin parin päivän retkelle Halong Bayhin, joka esimerkiksi Lonely Planetin mukaan on yksi hienoimpia paikkoja Kaakkois-Aasiassa. Nooh, olihan maisemat aivan tajuttomat, mutta varmaan parisataa laivaa jotka kuljettivat turisteja ympäriinsä lahtea eivät tehneet kokemuksesta niin hienoa. Kannattaahan se silti käydä tsekkaamassa jos tänne asti tulee, ei sellaisia saaria ihan joka päivä näe. Oltiin yö laivalla ja aamulla jouduttiin myrskyn takia tulemaan satamaan heti aamulla, onneksi.

Laivalta tultuamme vietimme aamupäivän Halong Cityssa, jossa ei opaskirjan mukaan ole mitään nähtävää. Lähdettiin Tomaksen kanssa kiertämään kaupunkia, ja parin minuutin kävelyn jälkeen huomasimme olevamme ainoat turistit paikassa. Emme nähneet yhtään länkkäriä pariin tuntiin, sen sijaan näimme loputtomasti hymyileviä ihmisiä, meitä nauravia lapsia ja lihamarketin jossa liha säilytetään hienosti +30 asteessa hienosti koko päivän. Samaisessa marketissa myös seurattiin kuinka kanoja tapettiin ja kuinka yksi kana kuoli häkkiinsä ihan itsekseen. Kyllähän se vähän pahaa tekee nähdä livenä, mutta siinä alkaa väkisin ajattelemaan miten länsimaissa samat hommat tehdään isoissa laitoksissa, joten en tiedä kumpi on parempi.. Nähtiin myös pari kuollutta rottaa, mikä on ehkä yrjöttävin asia mikä nopsaan tulee mieleen. Mutta hyvä että nähtiin, näille ihmisille se on arkea. Turistien kanssa hengailun jälkeen parin tunnin stoppi paikassa jossa ei ole mitään nähtävää oli aivan uskomattoman hieno. Juuri tällaisten kokemusten takia kannattaa tulla Aasiaan!

Äsken käytiin katsomassa vesinukketeatterinäytös. Siis paikallinen traditio missä nuket heiluu vedessä. Olihan sekin kokemus, kannattaa tsekata jos vaan jossain tulee vastaan.

Kuultiin ennen tänne tuloa että täällä ihmiset ovat ärsyttäviä ja ruoka on pahaa. Tähän asti ihmiset ovat olleet todella ystävällisiä ja ruoka aivan loistavaa, tosin hiukan enemmän voisi mausteita käyttää.. Saa nähdä muuttuuko mieli kun huomenna lähdetään etelään.

1 kommentti:

  1. Uskomattomia nuo yösukellukset sekä maisemat. Onneksi en ole paikalla, olisin aivan paniikissa.Kyllä on sinulla kokemuksia eri puolelta maailmaa. Aika poika olet, uskomatonta. Hassua muuten tuntuu kuin olisit ihan lähellä. Mukava lukea Blogiasi.Terveisin Äiti.Ps. Onhan näitä joku muukin lueskellut kuin minä.

    VastaaPoista