KFC, Makassar, Sulawesi, Indonesia, 12.11.2010 klo 06.45

Neljä saarta ja yhdet hautajaiset. Siinä meidän Sulawesin reissumme lyhyesti.

Auringonlasku Togeaneilla

Bunakenin saaren vedenalainen paratiisi siis vaihtui Togeanin saarten maanpäälliseen paratiisiin. Saarille pääsy on melko vaikeaa, joten autioita hiekkarantoja löytyi saarilta huomattavasti enemmän kuin turisteja. Malengen ja Tomkenin saarten rauhan jälkeen kolmannen Kadidiri-saaren meno tuntui ekana iltana jopa liian vilkkaalta, sillä paikalla oli lähes 20 turistia. Rauhaa saarille tuo myös se, että sähkö toimii vain iltaisin ja kännykkäverkkoa saarilta ei löydy, internetistä puhumattakaan. Reilun viikon uutis-, netti- ja kännykkäpimento tuntui melko vapauttavalta, kandee joskus koittaa.

Tentenan vesiputous tulvi

Saarilta jatkoimme kohti etelää saksalaiskolmikon kanssa. Näin saimme tehtyä matkaa maanvyöryjen katkaisemilla teillä bussin sijaan henkilöautolla, yhteensä reilut 20 tuntia. Vuoristossa asfaltti oli huuhtoutunut alas rinteelle muutaman kilometrin välein, ja tiet olivat välillä lähes kokonaan poikki. Onneksi tuoreita maanvyöryjä ei ollut tullut, muutaman päivän stoppi ei olisi ollut se ihan ykkösjuttu vaikka maisemat Keski-Sulawesilla komeita olivatkin.

Maisemien lisäksi myös Keski-Sulawesin lähihistoria on melko mielenkiintoinen. Indonesia on maailman suurin muslimivaltio, mutta myös toinen maailman pahisuskonnoista eli kristinusko on maassa paikoitellen vahvassa asemassa. Vuonna 1998 muslimien ja kristittyjen välillä puhkesi Sulawesilla kännitappelu, joka lopulta hiukan karkasi käsistä; kahdeksan vuotta ja yli tuhat ruumista myöhemmin rauha saatiin jälleen palaamaan saaren keskiosiin neljä vuotta sitten.

Palmuviiniä ja paikallisia taloja

Ja ne hautajaiset. Etelä-Sulawesin ensimmäinen stoppimme oli Tana Torajan alue, jossa kaikkia tuntuu kiinnostavan kuolema enemmän kuin elämä. Lähes joka talon pihalta löytyy outo hökkeli, jossa säilytetään kuolleita sukulaisia. Ruumiit ovat tönössä sen aikaa, että perhe saa kerättyä rahaa hautajaisiin. Ja joskus tässä voi kestää kymmeniä vuosia. Oppaamme Danielin mukaan rikkaimmat perheet tuhlaavat hautajaisiin 1000000000–2000000000 rupiaa. Siinä on sen verran nollia, että tällä kertaa summa on iso myös euroissa: 80 000– 160 000 euroa.. Kuten Daniel sen ilmaisi: ”Te pistätte rahaa kaikkeen hauskaan kuten matkusteluun, me käytämme sitä perinteisiin ja kuolemaan liittyviin asioihin.” Kumpi sitten lienee parempi..

Hautajaisvieraat tuovat sikoja lahjaksi

Myös tällä kertaa alueella oli menossa hautajaiset, kestäähän toimitus yleensä ainakin neljä päivää. Toki mekin kävimme paikalla, kuka nyt ei hautajaisiin haluaisi. Alkuun oli hiukan outoa tunkeutua toisten surujuhlaan, mutta paikalle päästyämme perhe otti meidät iloisena vastaan. Meille tarjottiin kahvia ja pikkuleipiä sekä kiiteltiin kovasti, että pääsimme paikalle.

Hautajaismenoihin kuuluu tietysti paljon eläinten tappamista, tämän avullahan henkilö pääsee taivaaseen. Parhaissa hautajaisissa teurastetaan yli sata härkää. Me todistimme vain kymmenen sian kidutusta ja viimeisiä hetkiä, härät olivat vuorossa vasta parin päivän päästä.

Paikalliset Romeo & Julia hyppäsivät
kalliolta koska eivät päässeet naimisiin

Hautajaisten lisäksi kävimme tutustumassa elävään puuhun, joka toimii kuolleiden vauvojen hautana. Lisäksi näimme kallion, johon on kaiverrettu hautoja, sekä luolan, joka on toiminut hautana jo muutaman sata vuotta. Vanhat arkut olivat kivasti tuhoutuneet, joten pääkallot olivat esillä. Uudet arkut olivat vielä sekavassa pinossa luolan käytävillä. Mukava paikka.

Eilen illalla hyvästelimme saksalaiset ja hyppäsimme yöbussiin kohti Sulawesin pääkaupunkia Makassaria. Bussi oli noin kymmenen kertaa modernimpi kuin perus Expressbussi, jalkatilaa oli kerrankin jopa mulle riittävästi. Ilmastointi oli aasialaiseen tyyliin melko kovalla, joten Sanna varustautui yöhön paksuilla sukilla, legginseillä, vaellushousuilla, pitkällä paidalla, hupparilla ja huivilla. Mäkin laitoin sukat jalkaan.

Nyt odotellaan KFC:ssa Lion Airin toimiston avautumista, jotta saadaan tsekattua itsemme sisään illan lennolle. Toivottavasti voidaan jättää sinne myös kamat, jotta pääsemme tutustumaan Makassariin. Sitten onkin vuorossa pari lepopäivää Balilla ennen kuin jätämme tämän valtion ja ehkä maailman mukavimmat ihmiset. Siis kaikki muut paitsi sen jätkän, joka eilen huusi minulle skootterin kyydistä: ”Hello mister, I don’t like you!”

Lisää Tana Torajan kuvia täällä.

Fadhila Cottage, Pulau Tomken, Togean Islands, Sulawesi, Indonesia, 6.11.2010 klo 16.06

Terveisiä päiväntasaajalta! Täällä puhuu Sanna! Ja nyt sitä ollaan sitten paratiisissa – Togeanin saarilla.

Malengen saaren kotiranta

Paratiisin löytymisestä taisimme kirjoittaa monesti myös maailmanympärimatkaltamme (12/2008­– 05/2009). En kuitenkaan muista, että olisimme koskaan olleet näin mahtavassa paikassa.

Ennen paratiisista kirjoittamista on kirjoitettava vielä muutama rivi Bunakenista. Viimeiset päivät kansallispuistossa sujuivat kirkkaista ja lähes 30-asteisista sukellusvesistä nauttiessa. Näimme ihan mielettömät määrät makeita kaloja, joita bongailimme sukellusten jälkeen kalaoppaista. Se on vähän hassua, sillä sukellusharrastuksemme alussa Roatánin saarella Hondurasissa tammikuussa 2009, eivät pikkukalat kiinnostaneet lainkaan. Meitä kiinnostivat silloin enemmän värikkäät korallit, isommat kalat ja kilpikonnat, joista olimme aivan innoissamme.

Pallokala

Bunakenilla kaikki kuitenkin muuttui. Siellä aloin ajatella, että kalat eivät ehkä sittenkään ole nössöjä tylsimyksiä, vaan niissä saattaisi olla oikeasti jopa karismaa. Suomalaisen Jaakon ja hänen vaimonsa pitämässä Living Colors -resortissa ja sukelluskeskuksessa kaikki sukelsivat. Ja puhuivat kaloista. Niin vajaan viikon Bunakenilla vieton jälkeen siis myös mekin.

Tässä kalatarinaa kiteytettynä: kilpikonnat ovat mielenkiintoisimpia vedenalaisia tyyppejä, erityisesti isokokoiset yksilöt. Nemot ovat aivan ihania, niin leikkisiä ja hauskoja. Aivan sormeen kiinni niitä ei kuitenkaan kannata päästää vaikka kuinka leikityttäisi, sillä ne saattavat puraista (kuten tekivät divemasterillemme Julietille). Titan trigger -kalat ovat edelleen pelottavimpia kaloja, joita vesi sisällään kantaa. Leijonakalat ovat ihan outoja, ankeriaat hölmöhköjä vaikka varmasti vaarallisia, pallokalat oikeita söpöliinejä ja napoleon-kalat friikkejä (vaikka yhden kalakirjan mukaan niiden näkeminen olisi joka sukeltajan unelma). Parhaita paloja näistä voi ihailla kuvagalleriasta, jonne olemme laittaneet sukelluskaverimme Petterin ottamia kuvia. Kiitos loistavista kuvista ja mahtavasta seurasta Petterille ja Kaijalle!

Sukellusten jälkeen oli aika lähteä Sulawesilla etelämmäksi. Oli haikeaa jättää Bunaken, mutta ehkäpä päädymme sinne vielä joskus. Joulukuussa saarelle ja Living Coloursiin palaa sukellusoppaana työskentelevän kihlattunsa luokse ystäväni Heini, joten siinä voisi hyvinkin olla syytä seuraavaan sukellusreissuun, jos pariskunta viihtyy saarella pitkäänkin.

Hyppäsimme siis puiseen yölauttaan kohti Togeanin saariryhmää. Olimme satamassa hyvissä ajoin seiskalta, sillä lautan piti lähteä ysiltä. No, Indonesian ajan mukaan lautta lähtikin sitten vasta 22.30, joten kyllä siinä muutamat korttipelit saatiin kolmen ja puolen tunnin aikana pelattua. Onneksi satamassa oli ystävällisen perheen pitämä ravintola, jossa turistiin perheen tyttären kanssa kielimuurin puitteissa minkä kyettiin. Hän kehui Tuomasta David Beckhamin näköiseksi ja ihmetteli kännykästä näyttämiäni lumikuvia.

Yölautalla

Kun lautta vihdoin lähti, olimme jo hyvissä ajoin etsineet omat makuupaikkamme lavereilta, joita laivassa oli kahdessa kerroksessa. Koko yön kahden metrin päässä meistä pauhasi televisio, jota osa matkustajista katseli. Meidän laverimme alle oli majoittunut kokonainen perhe mummoineen ja lapsineen, joten itkulta ei voinut yön aikana välttyä. Vähintään parin metrin päässä paloi usein myös rööki, tietysti, missäpä sitä nyt ei saisi polttaa. Paatissa oli myös kuuma, sillä kaikki ikkunat suljettiin yön ajaksi. Ihmeellistä kyllä, me saimme nukuttua ja vielä aika monta tuntia! Välillä herättiin hiestä märkinä. Matkanteko toi taas mieleeni maailmanympärimatkamme aluksi Meksikossa tapaamamme suomalaisen reissaajan Eijan kommentin bussimatkalla: ”Tämä on elämää!”. Ja sitähän se reissaaminen on. Ja sitä minä rakastan.

Fadhila Cottagen laituri

Herkistelyistä kuitenkin viis. Aamulla kuuden aikoihin päivä alkoi sarastaa ja paatin ikkunat aukaistiin. Pysähdyimme kahdesti ennen määränpäähämme eli Malengen saarelle päätymistä. Eikä pysähtymisiä meinannut oikein uskoa todeksi. Paatti pysähtyi nimittäin ensimmäisellä kerralla puoleksitoista tunniksi ja toisella kerralla tunniksi. Eikä kyse ollut siitä, että laiva olisi ollut ajoissa ja olisimme yrittäneet pysyä aikataulussa – laivan purkaminen ja lastaaminen ihmisistä ja tavaroista (mm. lukuisista pahvilaatikoista, jotka sisälsivät ainakin kanoja) kesti vain niin kauan. Eli hiukan kauemmin kuin Silja Europan lastaus kestää Turussa.

Malengen sininen laguuni

Kun Puspita vihdoin saapui Togeanin saarilla sijaitsevalle Malengen saarelle, tuli meitä vastaan Rudi, joka aamupalan tarjottuaan lähti viemään meitä, italialaispariskunta Fabriziota ja Danielaa sekä ranskalais-aussityttöä Amya kohti saartaan. Rudin resortti on mahtava idylli, jossa on viisi bungalowia, yksipöytäinen ”ravintola”, sininen laguuni uimista varten, sekä mahtava hiekkaranta ja korallit snorklailua varten. Kaikki oli tosi pientä ja nättiä, vesi turkoosia ja korallit upeita. Resortin vierestä alkoi metsä, jonne teimme kahden ja puolen tunnin kävelyretken tuhansien lepakoiden kotiin, kilometrin pituiseen luolaan.

Kookoksentappaja

Teimme Rudin, Fabrizion, Danielan ja Amyn (meitä todellakin asui saarella vain viisi vierasta) kanssa myös snorklausretken, jolla näimme lukuisten kalojen lisäksi myös seitsemän delfiiniä. Emme niitä yrityksestä huolimatta kuitenkaan uimalla tavoittaneet, vaan ne pysyivät aina noin 50 metrin päässä meistä. Kävimme samalla reissulla myös maailman kauneimmalla aution saaren rannalla. Vesi oli turkoosia ja lähes kuumaa, aurinko porotti ja tuore kookosmaito maistui. Ah!

Kookosrapu

Kahden yön jälkeen oli aika hyvästellä Malenge ja lähteä kohti Tomkenin saarta, jossa parhaillaan olemme. Täältä löytyi hieman suurempi resortti, mutta edelleen yksi rauhallisimmista paikoista missä olemme olleet. Yöllä väistellään lepakoita, sillä bungalowimme on ainakin kahden yksilön koti. Toivottavasti ne pysyisivät koko yön poissa kotoa saalistamassa! Nyt pitää lähteä snorklaamaan kun on vielä valoisaa. Palataan!

Lisää Togeanin kuvia täällä ja Bunakenin kuvia täällä.

Living Colours Dive Resort, Bunaken, Sulawesi, Indonesia, 1.11.2010 klo 21.10

Indonesiassa ollaan. Heti kun tultiin maahan tsunami iski Sumatralle ja tulivuori purkautui Javalla. Onneksi maa on Euroopan kokoinen, joten olemme kuulleet katastrofeista vain uutisista. Bangkokin tulvia sentään saatiin hiukan todistettua, mutta juuri ennen kuin vesi nousi ylimmilleen poistuttiin paikalta.

Ammattisurffaaja hulluissa aalloissa

Sanna (tyttöystäväni, jos joku ei tiedä) tuli Bangkokiin reilu viikko sitten. Parin päivän Bangkokin kiertelyn jälkeen otettiin lento Balille. Sieltä löysimme muiden länkkäreitten joukosta Bangkokin koulukaverit ja majoituimme samaan hotelliin heidän kanssaan. Muutama päivä Balilla meni nopsaan, ensin kierrettiin saaren nähtävyydet yhden päivän kiertueella, sen jälkeen surffailtiin kuuluisalla Kutan (turisti)rannalla ja lopuksi käytiin tutustumassa paikan yöelämään Bangkokin poikien kanssa.

Tulivuorenpurkaus?

Balilta otimme suunnaksi Sulawesin saaren pohjoiskärjessä sijaitsevan Bunakenin merellisen kansallispuiston. Alueen meressä on tiettävästi enemmän lajeja kuin missään muualla ja sukellus on erittäin hyvää ympäri vuoden. Olimme kuulleet että Bunakenin saarella ruoka on käytännössä pelkästään kalaa ja riisiä, joten kauhean kulinaristisia nautintoja emme odottaneet. Päästyämme perille saimme kuitenkin sovittua loistodiilin: Living Colours Dive Resort, suomalaisen pariskunnan pitämä majapaikka ja sukelluskeskus on yksi saaren parhaimmista ja kalleimmista, sekä ollut viimeiset kolme vuotta täyteen buukattu. Omistaja Jaskan kanssa sovimme, että voimme asua naapurissa mutta syödä ja sukeltaa heidän kanssaan. Nyt ollaan vedetty kolme kertaa päivässä aivan loistava monen ruokalajin buffetti, joten odotukset ylittyivät roimasti. Alle kilometrin kävelymatka kämäseen kotibungalowiin viidakon kasvien ja eläinten läpi alkaa jo tuntua parin päivän jälkeen normaalilta. Bunakenin saari on kokonaisuutena mahtava, hienot tulivuorimaisemat, rannat ja viidakko sekä ehkä mukavimmat tapaamamme ihmiset tekevät paikasta todellisen paratiisin.

Kilppari ja minä

Ja se sukeltaminen... Näkyvyys on ollut joka sukelluksella loistava ja nähtävää riittää. Esimerkiksi ekan päivän aikana Sanna näki 13 kilpikonnaa. Tokana päivänä nähtiin yksi hai ja niin iso kilppari ettemme kumpikaan tienneet niin isoja edes olevan. Uusia lajeja on nähty joka sukelluksella ja kaikkea outoa tulee jatkuvasti eteen. Eilen käytiin yösukelluksella, huomenna mennään vielä tutkimaan hylkyä. Pelkästään snorklatessa näkee paljon lajeja joita normaalisti on saanut turhaan etsiä sukeltaessakin.

Lion Fish

Ylihuomenna Sulawesin tutkiminen jatkuu, lähdemme etelään päin kohti Togeanin saaria. Saa nähdä miten käy, sillä kaikki aikataulut tällä saarella tuntuvat olevan vain suuntaa antavia. Lennot peruuntuvat usein, lautta voi olla rikki, bussi voi jäädä mutavyöryn takia jumiin. Eihän se reissaus liian helppoa voi olla.