Global Strategic Management –tunnilla Thammasat Universityssa, Bangkok, Thaimaa 26.9.2010 klo 11.14

Nyt on sen verran epäorganisoitu tunti menossa että on hyödyllisempää kirjottaa uus blogiteksti kuin yrittää saada tästä selkoa. Thaimaalaiset ei juuri koskaan osaa tehdä mitään tehokkaasti, ja tuntuu siltä että australialainen opettajamme on omaksunut paikalliset tavat hiukan liiankin hyvin.

Christiania nöyryytetään tenniksessä

Viimeiset kolme viikkoa on mennyt melko pitkälti koulun ja eri urheilulajien merkeissä. Bangkok on alkanut tuntua ihan oikealta kodilta jossa voi tehdä samoja asioita kuin Suomessa. Ollaan pelattu tennistä, futista ja golfia, käyty puntilla ja lenkkeilty, käyty leffassa ja shoppailtu. Ja sairastin yhden ruokamyrkytyksen bonukseksi. Eli melkeen kuin kotona mutta halvemmilla hinnoilla ja hiukan kuumemmassa ilmastossa. Sama sama mut eri.

Markus luulee osaavansa golfata

Koulua on ollut tässä kuussa suunnilleen joka toinen päivä. Kaikki tunnit on MBA-oppilaiden kanssa, jotka käyvät päivätöissä, joten tunnit on joko illalla tai viikonloppuisin. Yleisesti koulun taso on yllättänyt positiivisesti; tilat ovat moderneja ja opettajat tuntuvat tietävän mistä puhuvat. Noh, tämä kurssi ei ole vielä vakuuttanut, mutta muut on olleet hyviä. Vaihto-oppilaat taitavat olla köyhimpiä opiskelijoita koulussa, sillä kaikki paikalliset opiskelijat tuntuvat tulevan maan rikkaimmista perheistä.

Tällä tunnilla Facebook on kovassa käytössä

Eilen loppui ensimmäinen kurssini, ja ensi viikon jälkeen olen käynyt 80 % koulusta. Ei paha neljässä viikossa. Sitten rutiinit helpottavat ja päästään taas reissaamaan. Tällä kertaa odotukset ovatkin korkealla sillä reissun kohteena on naapurimaa Myanmar eli Burma. Ainakin näin etukäteen maa vaikuttaa hiukan erilaiselta mestalta kuin muut maat missä olen käynyt, esimerkkinä voin mainita että maassa ei ole yhtään pankkiautomaattia. Noh, Myanmarista lisää sitten kun ollaan siellä.

Bangkok kaupunkina on aivan tajuton. Mitä kauemmin täällä on, sitä isommalta kaupunki tuntuu. Jatkuvasti löytyy uusia mestoja joissa riittää nähtävää. Itäkeskuksen kokoisia kauppakeskuksia tuntuu olevan joka puolella. Ja aina löytyy jotain todella outoa, esimerkiksi viereisen kauppakeskuksen katolla on eläintarha. Noh, kaupungin ympäristössä asuu ehkä 12 miljoonaa ihmistä, kyllähän siinä paljon kauppakeskuksia tarvitaan.

Näköala omalta partsilta

Täällä on edelleen hätätila päällä, mutta sitä ei juurikaan huomaa. Muutamia sotilaita on metroasemilla näkynyt ja koulun edessä on ollut pari kertaa punapaitojen kokoontumisia, muuten poliittisia asioita näkee vain uutisissa. Keväällä olleet mellakat eivät tunnu todellisilta ja pommit jotka nykyään ovat räjähdelleet kaupungilla uutisoidaan vissiin nopeammin Suomessa kuin täällä, sillä yleensä niistä kuulee kun joku tekstaa olenko kunnossa. Kyllä olen, tä on niin iso kaupunki että tuskin osuu pommia omalle kohdalle.

Nyt pitää mennä tekemään jotain ryhmätyötä, palaillaan asiaan Myanmarista reilun viikon päästä. Siis jos sieltä jotenkin pääsee nettiin.

Amarin Mansion (oma koti), Bangkok, Thaimaa, 6.9.2010 klo 08.30

Monelle tulee Vietnamista ensimmäisenä mieleen sota. Paikan päällä 35 vuotta sitten loppunutta sotaa ei kuitenkaan huomannut kovinkaan usein. Vasta viimeiseen kohteeseemme Ho Chi Minh Cityyn eli Saigoniin päästyämme saimme kunnolla nähdä mitä sodassa oli tapahtunut ja millaisia jälkiä se on aiheuttanut. Jälleen kerran, jäljet eivät olleet kaunista katseltavaa.

Käytiin Saigonissa sotamuseossa, joka tunnettiin ennen nimellä ”Amerikan sotarikosten museo”. Päällimmäisenä käynnistä jäi mieleen se, että jenkit saavat tehdä tässä maailmassa mitä tahansa. Sadat kuvat kertoivat melko karua totuutta siitä kuinka jenkit tappoivat sodan aikana kolme miljoonaa vietnamilaista, joista kaksi miljoonaa oli siviilejä. Esimerkkinä voin mainita My Lain joukkomurhan, jossa amerikkalainen komppania tappoi viitisensataa siviiliä, suurin osa näisä vanhoja miehiä, naisia, lapsia ja vauvoja. Toinen esimerkki jenkkien tekemistä mukavuuksista on ”agent orange” –niminen kasvimyrkky, jota jenkit suihkuttivat viidakoihin. Myrkky aiheuttaa geeniperäisiä sairauksia vielä nykypäivänä syntyvissä lapsissa. Noniin, God Bless America, jatketaas blogia taas.

Toinen sotaan liittyvistä nähtävyyksistä oli Vietcongin käyttämät tunnelit. Pojat olivat kaivaneet 200 kilometriä pitkän tunneliverkoston Saigonin lähelle. Perustunnelin koko oli 80 x 60 senttiä, joka tekee länkkärille (sekä jenkkisotilaille että minulle) hiukan tiukkaa. Kömmittiin alkuperäisessä tunnelissa 15 metrin matka, joka oli tarpeeksi aiheuttamaan pienimuotoista klaustrofobiaa. Ehkä kolmen minuutin reissun jälkeen olimme kaikki aivan läpimärkiä hiestä. Siinä sitten mietittiin kuinka Vietcongin tyypit vietti maan alla kuukausia.

Kokonaisuutena Vietnam oli erilainen kuin odotin. Erityisesti Hanoi ja Ho Chi Minh City olivat ainakin keskustasta lähes länsimaisia kaupunkeja, mitä nyt muutama tuhat skootteria oli enemmän. Turisteja oli pääkohteissa paljon, tosin en nähnyt yhtään pohjoismaalaista ihmistä koko reissun aikana. Hotellit olivat hinta-laatusuhteeltaan parhaita mitä olen missään nähnyt, muutamalla eurolla saa siistin huoneen kaikilla herkuilla.

Meitä varoitettiin etukäteen ruoasta ja ihmisistä. Ruoka oli hyvää loppuun asti, aika erilaista kuin Thaimaassa mutta todella monipuolista ja maittavaa. Ihmiset olivat jälleen kerran aivan mahtavia, hymyä riitti ja mielenkiintoisia tyyppejä tuli vastaan jatkuvasti.

Liikenne Vietnamissa toimii loistavasti. Ruuhkia ei pahemmin synny kun kaikilla on vain kaksi pyörää. Yhteen Vietnamilaiseen skootteriin mahtuu varmasti enemmän tavaraa kuin pieneen suomalaiseen henkilöautoon. Liikennesääntöjä ei juurikaan tarvita, punaisiin valoihin suurin osa sentään pysähtyy. Kaikki ottavat toiset huomioon ja antavat tietä. Tien ylitys onnistuu kävellen vaikka keskeltä risteystä, kunhan kävelee hiljaa.

Mutta kun 86 miljoonaa ihmistä liikkuu skoottereilla, tulee myös kolareita. Moottoripyöräonnettomuuksissa kuolee edelleen tuhansia ihmisiä vuosittain, tosin määrä on tippunut muutamien vuosien takaisista kymmenistä tuhansista. Ehkä sairain laki maassa on se, että kypärä on pakollinen vain aikuisille. Lasten kallot ovat pehmeämpiä, joten ne eivät kuulemma kolahda niin kovaa asfalttiin. Ehkä sairaampaa on se, että aikuiset tosiaan noudattavat lakia; monet neljähenkiset perheet matkustivat siten että vain vanhemmilla oli kypärät.

Nyt alkaa reilun kuukauden mittainen kouluputki, kai sitä vähän on kärsittävä sen eteen että koulu mut tänne asti lähettää.

Hai Yen Guesthouse, Mui Ne, Vietnam, 1.9.2010 klo 06.20

Nyt on vuorokausirytmi sekaisin. Taitaa olla viides aamu putkeen kun herään kuudelta. Noh ollaan menty ajoissa nukkumaan ja oltu kaikki päivät ulkona joten onhan se hyvä ajoissa herätä, kerkeää vaikka blogia kirjoittamaan.

Ollaan viikon verran matkattu Hanoista etelään erilaisin tavoin. Alkuun lennettiin Huen kaupunkiin maan keskivaiheille. Hue on maan kulttuurinen ja historiallinen keskus, johon esimerkiksi kuninkaat on haudattu. Käytiin hiukan sivistämässä itseämme ja kierrettiin paikan historialliset nähtävyydet parissa tunnissa skoottereilla.

Seuraavana päivänä nappasimme bussin Hoi Aniin, joka on kuuluisa räätäleistään. Jostain luin että kaupungissa on noin sata paikkaa missä voi teettää pukuja tai kenkiä, joten myös hinnat ovat melko pohjalla. Me teetettiin parit kauluspaidat reilulla kympillä per kappale. Muutenkin Hoi An oli pieni ja siisti kaupunki ja parin kilsan päästä keskustasta löysimme vihdoin myös hiekkarannan, joten pari päivää kaupungissa sujui melko lungisti.

Hoi Anista otimme yöbussin Vietnamin pääturistipaikkaan Nha Trangiin. Sadat hotellit nousevat toinen toistaan korkeampina monen kilometrin pituisella hiekkarannalla. Outoa oli se että turisteja ei juurikaan näkynyt, taitaa low season todella olla päällä. Päivä rantsussa ja skootterilla ympäri kaupunkia riitti meille, sitten teimme vihdoin reissumme parhaan päätöksen ja hyppäsimme Easy Ridereiden kyytiin.

Easy Riderit ovat moottoripyöräilijöitä jotka vievät turisteja ympäri Vietnamia pois normaaleilta turistireiteiltä. Kolme päivää kiersimme eteläisen Vietnamin vuoristoa moottoripyörien takana istuen ja vihdoin näimme miltä Vietnam oikeasti näyttää. Kahden ensimmäisen päivän aikana lähes kaikki näkemämme lapset nauroivat meitä ja huusivat ”hello” kun ajoimme ohi, niin outoa heille oli nähdä valkoihoisia. Maisemat olivat aivan mahtavia. Riisipeltoja, jokia ja järviä sekä vuoria ja laaksoja tuli vastaan jatkuvasti.

Parasta reissussa oli se, että pääsimme näkemään aitoa paikallisten arkea kuskiemme Täin ja Thuan kanssa. Kävimme katsomassa kahviplantaasia, pippuriviljelmää, tiilitehdasta, sienifarmia ja silkkitehdasta. Paikalliset tehtaat ovat hiukan eri näköisiä kuin Suomen vastaavat.. Dalatin kaupungissa vuorilla kävimme syömässä paikallisen illallisen ja juomassa melko paljon riisiviinaa (30 senttiä pullo). Täin lempiaamupala on muuten nuudelit ja läski. Ja Thua otti äkkiä kanapalani omalle lautaselleen kun meinasin heittää sen pois koska siinä oli melko paljon kanan karvoja.

Yksinkertaisesti sanottuna: Jos tulet Vietnamiin, hyppää Easy Riderin kyytiin vähintään muutamaksi päiväksi. Ilman sitä et ole nähnyt aitoa Vietnamia.

Nyt ollaan siis Mui Nessa, joka on jälleen normaalin turistireitin varrella. Ennen tänne tuloa kuulimme että tämä on pieni kylä hienon rannan varrella. Todellisuus on hiukan toinen. ”Kylässä” on vain yksi rannan vierellä kulkeva katu, mutta tämä katu on noin 20 kilometriä pitkä ja molemmin puolin on vieri vieressä hotelleja ja ravintoloita.

Huomenna mennään Ho Chi Minh Cityyn eli Saigoniin. Tämä päivä taitaa sujua melko pitkälti hotellin altaalla ennen kaupungin sykkeeseen menoa.

Hanoi Backbackers’ Hostel, Hanoi, Vietnam, 24.8.2010 klo 21.30

Ulkona sataa joten voikin taas kirjoitella kuulumisia.

Taon jälkeen oltiin muutama päivä lepäilemässä Bangkokissa (tai no, yhdet synttärijuhlat piti taas viettää) ja sunnuntaina lennettiin Vietnamin pääkaupunkiin Hanoihin. Parissa päivässä on selvinnyt että Vietnam on erilainen kuin Thaimaa ja Hanoi on kuin toiselta planeetalta verrattuna Bangkokiin.

Taksikuski toivotti meidät oikein mukavasti tervetulleeksi maahan huomattuaan että olemme täällä ekaa kertaa. Siinähän se matkalla soitti muutaman puhelun, ja kaupunkiin päästyämme joku äijä tuli sanomaan että pyytämämme hotelli on valitettavasti buukattu täyteen. Mehän vaadittiin että pääsemme oikeaan paikkaan, joten taksikuski ajoi vielä parisataa metriä ja jätti meidät taas väärään hotelliin. Ajateltiin että ollaan varmaankin lähellä omaa paikkaamme, joten lähdettiin kävelemään ja pian kuulimme että matkaa meidän paikkaamme on pari kilometriä.. Noh, onneksi jätimme isot rinkat Bangkokiin joten olisimme kävelleet vaikka kauemminkin.

Hanoi on huomattavasti pienempi kuin etukäteen ajattelin, ainakin Bangkokin jälkeen tuntuu siltä. Skoottereita sen sijaan löytyy juuri sen verran kuin luulinkin, eli paljon. Bangkokissakin voisivat ihmiset vaihtaa auton kaksipyöräiseen, ehkä silloin ei tarvitsisi kaikkien jumittaa ruuhkassa joka päivä.. Hanoissa ei erityisemmin nähtävää ole, ihan kiva kaupunki kuitenkin.

Eilen lähdettiin parin päivän retkelle Halong Bayhin, joka esimerkiksi Lonely Planetin mukaan on yksi hienoimpia paikkoja Kaakkois-Aasiassa. Nooh, olihan maisemat aivan tajuttomat, mutta varmaan parisataa laivaa jotka kuljettivat turisteja ympäriinsä lahtea eivät tehneet kokemuksesta niin hienoa. Kannattaahan se silti käydä tsekkaamassa jos tänne asti tulee, ei sellaisia saaria ihan joka päivä näe. Oltiin yö laivalla ja aamulla jouduttiin myrskyn takia tulemaan satamaan heti aamulla, onneksi.

Laivalta tultuamme vietimme aamupäivän Halong Cityssa, jossa ei opaskirjan mukaan ole mitään nähtävää. Lähdettiin Tomaksen kanssa kiertämään kaupunkia, ja parin minuutin kävelyn jälkeen huomasimme olevamme ainoat turistit paikassa. Emme nähneet yhtään länkkäriä pariin tuntiin, sen sijaan näimme loputtomasti hymyileviä ihmisiä, meitä nauravia lapsia ja lihamarketin jossa liha säilytetään hienosti +30 asteessa hienosti koko päivän. Samaisessa marketissa myös seurattiin kuinka kanoja tapettiin ja kuinka yksi kana kuoli häkkiinsä ihan itsekseen. Kyllähän se vähän pahaa tekee nähdä livenä, mutta siinä alkaa väkisin ajattelemaan miten länsimaissa samat hommat tehdään isoissa laitoksissa, joten en tiedä kumpi on parempi.. Nähtiin myös pari kuollutta rottaa, mikä on ehkä yrjöttävin asia mikä nopsaan tulee mieleen. Mutta hyvä että nähtiin, näille ihmisille se on arkea. Turistien kanssa hengailun jälkeen parin tunnin stoppi paikassa jossa ei ole mitään nähtävää oli aivan uskomattoman hieno. Juuri tällaisten kokemusten takia kannattaa tulla Aasiaan!

Äsken käytiin katsomassa vesinukketeatterinäytös. Siis paikallinen traditio missä nuket heiluu vedessä. Olihan sekin kokemus, kannattaa tsekata jos vaan jossain tulee vastaan.

Kuultiin ennen tänne tuloa että täällä ihmiset ovat ärsyttäviä ja ruoka on pahaa. Tähän asti ihmiset ovat olleet todella ystävällisiä ja ruoka aivan loistavaa, tosin hiukan enemmän voisi mausteita käyttää.. Saa nähdä muuttuuko mieli kun huomenna lähdetään etelään.

Bussissa Koh Taolta takaisin Bangkokiin, Thaimaa, 18.8.2010 klo 22.30

Ja taas ollaan bussissa, aika samoilla mestoilla kun viimeksi kirjoittaessani. Olimme tässä välissä Koh Taolla viikon, ja siinä ajassa siitä tuli ehdottomasti yksi suosikkipaikoistani! Päällimmäisenä mieleen jäi sukellukset ja jyrkimmät mäet mitä olen ikinä nähnyt.

Itse Taon saari on vain viitisen kilometriä pitkä ja pari leveä. Skootteri on kätevä menopeli saarella, tosin tiet ovat niin huonoja ja jyrkkiä ettei keskinopeus juuri pääse nousemaan kävelynopeutta suuremmaksi muualla kuin päätiellä.

Joissain paikoissa alaspäin pääsi hienosti etu- ja takajarru pohjassa irtohiekan päällä valuen, piti vain yrittää pitää skootteria pystyssä tien railoissa. Ylös mäet tultiinkin kaasu pohjassa mutta silti kävellen olisi päässyt lähes yhtä nopeasti. Seitsemän päivää saarella meni loistavasti siten että joka toinen päivä makoiltiin saaren eri rannoilla ja joka toinen päivä sukellettiin. Ehdimme viikossa kiertämään aika pitkälti koko saaren ja näkemään toinen toistaan upeammat maisemat niin rannoilla kuin mäkien päällä olevilla maisemapisteillä. Noh, kuvat taitaa kertoa enemmän ku sanat joten en viitti kirjottaa kuinka siistejä paikkoja löytyi, kattokaa ite kuvagalleriasta.

Vaikka snorklaus olikin upeeta monilla rannoilla, vei pinnan alle pääseminen kyllä taas selvästi voiton. Sukelsimme saaren ensimmäisen sukelluskeskuksen, suomalaisen Koh Tao Diversin kanssa. Keskus oli aivan mahtava, en voi kun suositella sitä kaikille saarelle meneville. Sain porukastamme kymmenisen tyyppiä kokeilemaan sukellusta Koh Tao Diversin kanssa, joten saimme hyvät hinnat jo muutenkin yhdelle maailman halvimmista paikoista.

Pienet ryhmät ja rento meininki keskuksessa tekivät koko hommasta nautintoa. Itse sukellus oli kyllä taas mahtavaa reilun vuoden jälkeen. Erityisesti yösukellus hylylle pysyy varmasti mielessä pitkään (kannattaa katsoa pari videota tuolta kuvagalleriasta, siitä saa vähän kuvaa millasta oli). Ainoastaan härkä- ja valashait, joita on mahdollista nähdä Taon ympäristössä jäivät kokematta. Ehkä sitten jossain muualla tän reissun aikana.

Meitä oli saarelle mennessä 16 vaihtaria, mutta melkein kaikki lähtivät saarelta eri suuntiin jo muutama päivä sitten. Koossa on aivan mahtava porukka ja jo reilussa viikossa tuntuu siltä kuin oltaisiin tunnettu toisemme jo pitkään. Nyt vietämme muutaman päivän Bangkokissa, sunnuntaiaamuna otamme Tomaksen kanssa suunnaksi Vietnamin jossa olemme kaksi viikkoa. Sen jälkeen taitaakin jo alkaa koulunkäynti…

Bussissa matkalla Chumphoniin, Thaimaa, 11.8.2010 klo 01.30

Jepjep, kuuden päivän miettimisen jälkeen päätin aloittaa blogin kirjoittamisen. Puhuin tänään vartin Suomeen ja tajusin, että ilman blogia joudun kertomaan joka puhelussa samat asiat. Eli loppujen lopuksi on helpompi kirjoittaa kaikki asiat kerralla kaikille. Vuosi sitten maailmanympärimatkalla kirjoitimme ekan blogin (linkki ylhäällä oikealla), ja kotiin tultuamme kaverit pyytelivät anteeksi, etteivät olleet lukeneet kaikkia kirjoituksia. Joten ihan heti alkuun kaikille tiedoksi: tämä blogi on lähinnä tarkoitettu helpottamaan omaa elämääni, juuri kukaan muu kuin äitini ei varmaankaan edes lue tätä. No, ehkä joku Bangkokiin seuraavana vuonna tuleva vaihtari voi saada tästä jotakin irti.

Itse asiassa suurin syy siihen, etten aloittanut kirjoittamista jo aikaisemmin oli se, että ei ole ollut aikaa. Ekat päivät olivat todella kiireisiä, joten aloitetaan alusta. Tulimme viime viikon torstaina Hankenin toisen vaihtarin Tomaksen kanssa Bangkokiin, menimme halpaan hotelliin turistirysä Khao San Roadille ja otimme yhteyttä muihin vaihtareihin, jotka olivat tulleet tänne jo aikaisemmin. Heti eka ilta menikin todella pitkäksi syödessä halpaa ruokaa ja juodessa vielä halvempaa juotavaa. Seuraavana päivänä kävimme koulussa ilmoittautumassa ja täytimme aasialaiseen tyyliin paljon eri papereita. Mikään asiahan ei täällä onnistu helpolla, mutta lopulta kaikki hoituu, kun ottaa vain oikean asenteen. Samana päivänä aloimme myös etsiä kämppää pidemmäksi aikaa, ja sellainen löydettiinkin muutaman tunnin kävelyn ja taksissa istumisen jälkeen. Paikan nimi on Amarin Mansion, joka on käytännössä hotelli, josta maksetaan kuukausivuokraa. Ainoastaan uima-allas ja punttis puuttuvat, mutta paikka on lähellä koulua ja on tosi hieno ja siisti. Oma huone maksaa reilu 200 euroa kuussa. Illalla näimme taas muut vaihtarit ja kävimme syömässä heidän kanssaan. Ruokahan täällä maksaa normiravintolassa euron ja hienommassa yleensä 2-5 euroa. Eli paljon muualla ei varmaan tule syötyä.Maisteritason vaihtareita on yhteensä 17 meidän koulussa, ja jo muutamassa päivässä opimme tuntemaan toisemme aika hyvin. Suurin osa vaihtareista asuu meidän hotellissa, muutamat hiukan kalliimmassa paikassa aika kaukana koulusta. Kolmantena päivänä kävimme heidän luonaan uimassa, joten saimme edes hiukan muutakin liikuntaa kuin kävelyä. Illalla menimme ehkä parhaaseen näkemääni buffettiin syömään. Hinta oli 2,5 euroa, ja tarjolla oli lähes kaikkea mahdollista merenelävää ja lihaa mitä vain voi keksiä. Parasta oli, että kaiken sai paistaa itse omassa pöydässä, joten koko ajan oli tekemistä. Totta kai myös pakolliset riisit ja nuudelit oli tarjolla ja vielä jätskiä jälkiruuaksi, juomat sentään tulivat hinnan päälle. (esim iso rommipullo 7,5€) Tämän jälkeen ilta taisi taas venyä pitkäksi ryhmän paineesta..

Seuraava päivä kuluikin shoppaillessa, sillä vaatteet alkoivat käydä vähiin koska ei ollut aikaa pestä pyykkiä. Kävimme Weekend Marketissa, joka tiettävästi on maailman suurin markkinapaikka. Kävimme siellä jo viime reissulla, mutta markkinakujilla kävellessä eksyy vähintään vartissa. Sieltä vaihdettiin vielä keskustan ostoskeskuksii, jotka olivat keväällä suljettuina moneen otteeseen mellakoiden aikana. Bangkokissa taitaa edelleen olla hätätila päällä, mutta sitä ei ole kertaakaan huomannut. Illalla otin ensimmäisen hierontani, ja olen melko varma siitä, ettei se jää viimeiseksi.. Tunnin hieronta maksaa noin viisi euroa, ihan jees.

Viidentenä päivänä mentiin takaisin kouluun ja säädettiin kurssimme kuntoon Tomaksen kanssa. Pitkän optimoinnin jälkeen saimme kurssit kuntoon niin, että ensimmäinen koulupäivä on noin kuukauden päästä syyskuun alussa. Parasta on, että koulu käytännössä myös loppuu lokakuun alussa, sillä sen jälkeen tunteja on keskimäärin vain vähän alle kerran viikossa. Tämä siis tarkoittaa aika paljon matkustamista syksyn aikana!

Illalla olimme menossa jokiristeilylle juhlimaan tanskalaisen Dorthen synttäreitä, mutta taksikuskimme eksyi ja ajelimme ympäri kaupunkia ruuhkassa 1h 40 min. Onneksi päivänsankari oli meidän taksissa, joten kaikki muut odottivat meitä eikä kukaan päässyt risteilylle. Tästä päästäänkin ainoaan huonoon asiaan Bangkokissa: ruuhkaan. Sitä ei vain voi käsittää, että viiden kilometrin matkaan voi kulua joskus kolme tuntia.. Kävellen ei periaatteessa voi mennä, sillä koko kaupunki on niin sekainen, ettei perille löydä millään. Kaikki näyttää aina samalta. Ja taksikuskit eksyvät, eivätkä yleensä edes tiedä paikkaa jonne haluamme mennä. Onneksi yksi parhaista asioista on taksien hinta; yleensä viiden kilometrin eli ruuhka-aikaan noin tunnin matka maksaa pari euroa.

Eilen suunnittelimme koko porukalla ekaa reissua, ja siitä päästänkin tähän hetkeen eli VIP-bussiin jossain keski-Thaimaassa. Aamuyöllä olemme rannalla maan eteläosassa, sieltä otamme laivan Koh Taolle eli yhdelle maailman parhaista sukelluspaikoista. Akku loppuu ihan just, jatketaan myöhemmin.